Kirja julkaistu: Palmen vierastyöläisenä

Saatavilla ensin e-kirjana Applen iBookStoresta, myöhemmin painettuna.

ISBN 978-952-93-8731-1

Muuttovirrat Suomesta Ruotsiin kiihtyivät 1960- luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Suurimmat muuttotappiot Suomi koki vuosina 1969 ja 1970. Silloin leveämmän leivän perään lähti lähemmäs 100 000 suomalaista. Tällaisten joukkojen sopeuttaminen ei käy käden käänteessä. Voi olla, että siirtolainen ei koskaan sopeudu uusiin oloihin. Hälyttäviä uutisia alkoi tulla suomalaisista nuorista 1970-luvun alusta. Monilta ei onnistunut koulunkäynti. Keskeyttäminen jo peruskoulussa oli yleistä. Lukioon suomalaisista jatkoi ani harva. Keinoksi keksittiin suomalaiset opettajat, jotka onnistuivatkin jossain määrin hillitsemään suomalaisten lasten ankeita oloja.

Vähitellen pääsi tutkimus alkuun. Siinä osoitettiin suomalaisten ongelmaksi puolikielisyys. Vähitellen suomalaisissa opettajissa ja vanhemmissa heräsi halu edetä pidemmälle opetuksessa. Vaadittiin omia luokkia ainakin ala-asteelle. Myöhemmin heräsi halu suomalaisiin kouluihin. Tulokset jäivät kuitenkin vähäisiksi. Ruotsalaisten vastarinta havaittiin liian kovaksi.
Niinpä minullakin heräsi kiinnostus lähteä Ruotsiin opettamaan suomalaisia lapsia.
Ensimmäinen kohde oli Skogstorpin rehtorialue Eskilstunassa. Pahaksi onneksi jouduin yksinäiseksi sudeksi kiertämään viidellä eri koululla. Käytännön vaikeuksia tuottivat kulkeminen ja lukujärjestys. Molemmat piti järjestää itse. Päätin hankkia polkupyörän matkojen tekemiseen. Jouduin turvautumaan myös bussiin ja kimppakyytiin. Lukujärjestystä tein useita viikkoja. En pitänyt kiirettä, koska olin alueen ensimmäinen suomalainen kotikielenopettaja.

Toista vuotta ei enää tullut Eskilstunassa. Kävin välillä auskultoimassa Suomessa saadakseni pätevän opettajan paperit. Käytin aikaani Suomessa myös työ etsimiseen, mutta mitään ei löytynyt. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi paluu Ruotsiin. Nyt arpa osui Upplands Brohun, joka sijaitsi noin tunnin juna- ja bussimatkan päässä Tukholman keskustasta. Siellä jouduin ensimmäiseksi vuodeksi ala-asteen oppilaiden kanssa tekemisiin. Toinen vuosi kului yläasteella. Koska nytkin jouduin taas työskentelemään yksin suomalaisena opettajana, niin katseeni alkoi yhä enemmän tähytä kohti Tukholmaa. Lähetin paperini siirtolaistoimistoon tietämättä edes, oliko paikkoja vapaina. Yllättäen puhelin soi joskus kesäkuussa. Soittaja oli Ingmar Persson Tukholman siirtolaistoimistosta. Hän totesi vain, milloin koulu alkaa ja mihin kouluun minut oli sijoitettu. Hän ilmeisesti otaksui minun ilman muuta hyväksyvän tarjouksen.

Niinpä Tukholmassa vierähti 2 vuottta luokanopettajana, 2 vuotta yläasteen adjunktina ja vuosi kiertävänä opettajana 5 eri Tukholman koulussa. Koko ajan mielessäni kyti paluu Suomeen. Sekään ei kuitenkaan osoittautunut helpoksi. Minun piti hakeutua 2 vuodeksi Seinäjoen kesäyliopistoon suorittaakseni englannin arvosanan. Vähitellen sen kautta avautui tie Vaasan ja Närpiön kautta Lohjalle. Vuoden 1984 heinäkuussa saatoin sanoa ”Näkemiin, Ruotsi!”